Suutarit.com — Kertoo mistä suutarit löytyvät Suomessa

Tiedotteet: Suomessa osataan tehdä kenkiä

Käsityönä valmistettavien esineiden valmistaminen on pikku hiljaa hiipumassa ja lähinnä perintötietona liikkuvat työskentelytavat ja kulttuuri uhkaavat näivettyä suurteollisuuden puristuksessa. Onneksi kuitenkin erilaiset käsityöesineet ja käden taidon seurauksena valmistetut esineet ovat ns. koko ajan muodissa, joten jollakin tasolla nämä upeat asiat elävät vielä kansan keskuudessa. Ja toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa.

Kaukana ovat ne ajat kun maaseudulla turvauduttiin vain hevosen apuun traktorin sijasta pellon viljelyssä ja hevosen kengitykseen kyläsepän avulla. Kaukana ovat myöskin ne ajat jolloin kaupasta ei noin vaan voinut ostaa kenkiä vaan ne tehtiin itse. Itse tehdyt kengät ovat kuitenkin todellinen muotijuttu tänä päivänä ja arvokas sellainen. Tavalliset massatuotantona tehdyt ihan hyvät kengät voi saada yli viidellä kympillä, mutta aidot, käsin valmistetut kengät ovatkin sitten hieman arvokkaammat. Ja syystäkin.

Laadukkaita suomalaisia kengäntekijöitä

Aito nahkakenkä on todella kestävä ja suutarilla on helppo työ korjata mahdollisia vikoja kun kengän rakenne ja materiaali ovat laadukkaita. Suomessa on muutamia isompia kengän valmistajia jotka tekevät kenkiä vientiin asti, tunnetuimpia lienevät Ejendals Suomi Oy, joka tunnetaan paremmin tuotemerkistä Jalas, Janita Oy, Kuomiokoski Oy joka valmistaa Kuoma –tuotemerkin kenkiä lapsille ja aikuisille. Samoin Laitosjalkine tarjoaa kenkävalikoimissaan työterveyteen ja työturvallisuuteen. Laadukas merkki on myös Sievin Jalkine Oy ja TopMan jonka virallinen nimi on Oy Avec-Shoe Ltd.

Nämä kotimaiset kengänvalmistajat ovat huippulaadukkaita ja ainakin toistaiseksi näiden valmistus on säilynyt Suomessa. Näitä kenkiä voi surutta suositella kaikille kotimaisten kenkien ystäville. Vaikka suurin osa on massatuotantoa, ovat kengät erittäin hyvin suunniteltu ja tehty. Suomessa on myös paljon pienempiä kengäntekijäyrityksiä jotka työllistävät muutamasta ihmisestä kouralliseen ihmisiä. Kun tämänlaisen hyvän kengäntekijän löytää, kannattaa siitä pitää kiinni, sillä nämä ovat jo nykyään harvassa. Viime vuosina tätä taitoa on toki mennyt seuraaville sukupolville, mutta valitettavasti tämä ala ei ole se kaikkein vetovoimaisin ala tällä hetkellä.

Laadukkaita pelejä netissä

Vetovoimaa sen sijaan riittää parhaimmilla netticasinoilla, jotka näyttävät vain kiihdyttävän tahtiaan. Jos kengäntekeminen oli joskus todella suosittua, on tällä hetkellä nettipelaaminen todella suosittu harrastus. Helppokäyttöisiin kasinopeleihin voi päästä käsiksi omalla tietokoneella ja näppärästi myös omalla tablet-laitteella tai sitten kännykällä. Rahaa heti netistä voi saada tietty lainaamalla sitä, mutta netticasinot mahdollistavat sen että jokaisella on mahdollisuus voittaa pienempiä tai vähän isompia summia rahaa näiden peliportaalien peleillä. Puhutaan isoimpien pottien kohdalla jopa miljoonista euroista. Sillä rahalla saisi aika monet käsintehdyt, kotimaiset kengät. Ehkä siitä rahasta voisi hieman sijoittaa myös kotimaiseen kenkäteollisuuteen tai perustaa vaikkapa oma suutariliike jos taitoa löytyy.

Suosittelemme sekä käsintehtyjen kenkien ostamista ja parhaimmilla nettikasinoilla pelaamista. Molemmat asiat saattavat olla parhaimpia juttuja joita olet koskaan kokeillut.

Suutarit.com ei voi taata tietojen paikkansapitävyyttä. Auta pitämään tiedot ajan tasalla ilmoittamalla uusista aukioloajoista, osoitteenmuutoksista jne. Jos haluat esimerkiksi korjausompelua tai muita sellaisia palveluita, ne eivät yleensä kuulu suutareille vaan ompelimoille. Silloin Ompelimot.com on oikea paikka.